Huimaavan korkeita paikkoja

Emäntä päätti tutustua uusiin paikkoihin Oulankajoen varrella.  Se olikin aikamoinen reissu.  Aamulla herättiin klo 3 ja illalla tultiin kotiin auringon laskun jälkeen.  Uupuneita, hikisenä ja väsyneenä.  😚


Aamulla lähdettiin Liikasenvaarasta Venäjää kohti.  Oltiin rajalta vain 2 km päässä.  Oulankajoen hiekkaranta. Olisi tehnyt mieli uimaan, mutta emäntä ei laskenut edes reppua maahan. Olin reppuun kiinnitettynä. 😊 Epäili,  että päädyn Venäjän suuriin koskiin.

Emäntä antoi mulle tehtävän, murise,  jos karhuja näkyy.  Ei tarvinnut murista.

Sitten vietettiin siestaa Käylässä. Kosken ympärillä pyöri kaivinkoneita.... Annetaan olla,  Emäntä mutisi. Hommattiin evästä kaupasta ja lähdettiin Sallaan kiertämään Oulangan kurkistuksen. 6 km. 😊

Aluksi matka oli loivaa ylöspäin pikkuhiljaa menevää kumpuilevaa maastoa. Istahdettiin juomaan mehua Kirkasvetisen lammen rannalle.

Sitten alkoikin kiipeily osuus ja mitkä maisemat.  Nyt alkoi tassut tärisemään. Putousta Oulankajoen pohjalle oli noin 50 metriä. 

Minä istuin kauhuissaan 😰 rotkon laidalla.  Ei palijo Norjan reissut tässä hikoilussa auttaneet.  Emäntä seisoi lähellä rotkon laitaa ja kuvasi.  Minä ihmettelin.  Sitten se tunnustaa,  että kuvaaminen onnistui vain kameran takanäyttöä katsomalla.  Heti oli menny polvet veteläksi.  😊.  

Maisemat olivat todella hienoja... ruska-aikaan varmasti huikeaa.

50 metrin syvyydessä koski pauhaa. Juuri tuolloin sattui aurinko paistamaan syvälle kanjonin pohjalle. 

Sitten vielä käytiin tullessa etsimässä auringonlaskuun kuvauspaikkaa.... jep, nyt se täällä laskee ökytalojen katolle - ei käy, Eemäntä tuumasi. :) 

Kalalla!

Emännällä oli ensimmäinen opiskelupäivä.... mutta senhän voi viettää miten vain. Lähdimme siis kalastamaan. 

Hurjaa! Mä en oo emännän kanssa koskaan kalastanu! Kunhan pysyy veneessä, kun ei ole tuota pelastusliiviäkään. Oli myös aikamoinen tuuli, vene lähti rantaa kohti, jos ei soutanut... Varustauduin reissuun ja otin mukaan sankon, johon soppii kunnolla kallaa. 

Järvessä on kuulemma paljon haukia.... mitenkähän ne saadaan veneeseen?

Toisinaan vaihtui soutaja. Iso, pieni mies soutaa. Joku siinä touhussa oli hauskaa, koska kastuin aika tavalla.... Poika kuulemma huopasi, mitähän sekin tarjoittaa.... veden läiskimistä veneeseen?

Siinä se on, kalasaalis! Kaksi ahventa. Emäntä aikoi tehdä niistä ahvenpihvejä... Toinen oli sen verran iso, ettei meinannut pysyä sankossa, vaan hyppeli ja pärski siellä. 

Siinähän se vene taas odottaa uutta reissua!

Matotshow

Täti lahjoitti emännälle mattoja sieltä aitasta, jossa kiipeilin. Matot on kudottu Emännän mummolassa. Ehkä mummon vanhoja mekkoja 😊. 

Täti kuljetti minua pihamaalla kärryissä. Muttei kuitenkaan lasten vaunuissa.

Jos joudun tuon painepesurin eteen, taidan lentää taivaantuuliin. Nyt on eka matto pesussa. 

Mitä täällä oikein tapahtuu. Emäntä rupesi silppuamaan juuri pestyä mattoa! Matto on kuulemma niin pitkä, että siitä saa pirttiin kaksi mattoa. 😀

Voi tätä touhua, pestyjä mattoja kaikkialla.

Emännän hattu jäi pihalle... 

Huh, työlästä - en jaksa enää...😴😴😴😴

Maalle tutustumista

Kun tultiin lapista, käytiin kylässä emännän ystävillä ja sukulaisilla. Maalla. 

Hevosen kohtaaminen oli huikea kokemus. Jännitti kauhiasti. Lapset meinasivat, että se nuolee minut ihan limaiseksi ja märäksi kuolasta. Toivoin, että minut siirretään kiireesti pois edestä. Emäntä vähän retusoi tuota kuvaa, ettei lapsien henkilöllisyys tule selville.

Sitten päädyin vanhaan navettaan. Sinne oli tehty puuverstas, mutta vihreät parret oli vielä jäljellä. Emäntä on käynyt täällä 12- vuotiaana antamassa lehmille heiniä ja seurannut lypsämistä.

Vanhat maitotonkat. En taitaisi jaksaa kanta näitä tienviereen....

Lopuksi kokeilin kiipeämistä aitan portailla. Piti ottaa isoja loikkia.... että pääsee seuraavalle rappuselle....

Tämän oven takaa löytyi aarteita, joista kerron enemmän seuraavalla kerralla. 😀

Voi pojat mikä reissu ja mitkä maisemat.

Olipa se päivä. Illalla kuultiin, että lähimaatossa, Lofoottien pääkaupungissa on huikea huippu. Sinne ihmiset kiipeävät köysien kanssa. Päätimme lähteä sitä ihmettelemään. Mie heti kieltäydyin menemästä köysillä minnekään. Mutta katsomaan iliman muuta. 

Polku lähtee hautausmaan nurkalta. Nyppylä on nimeltään Geita. Se näkyy alla olevassa kuvassa vasemmalla. 

https://www.youtube.com/watch?v=TUiEUssiFq8

Kauhistus, kun huomasin, millainen polku on. Ei tosiaan mikään baana. Kyllä oli työmaa loikkia kiveltä kivelle. 

Jalat tulisi, mutta olin aivan innoissani.  Toisinaan uskaltauduin katsomaan alaspäin. 

Välillä koko homma hirvitti.

Sumua, sumua, pilviä ja sumua.

Tämä on 8 reissupäivä. Ja vaikka kuinka yritän katsoa vuorille ja nyppylöille, en näe mitään.  En auton takapenkiltä ja enpä juuri edestäkään. Sumua ja pilviä riittää. Yhden päivän on aurinko paistanut koko ajan.

Kuvassa vasemmalta nousee kartan mukaan korkea vuori vai tunturi, miksi noita nyppylöitä kutsutaan... 

Avomerellä meni laiva, mutta siitä näkyi vain aavistus, vaikka se meni lähellä rantaa... 

Eihän mulla mitään hätää, mutta mua huolettaa tuo Emäntä. Se ei vaivaudu enää edes kuvaamaan. Ei kuulemma kannata harmaata kuvata. Kohta se porhaltaa Suomeen, kun se kyllästyy tähän harmauteen. Miten minun tunturikokemusten sitten käy? Voisko joku auttaa vähän tässä tilanteessa?  😥 🤔 😌 

Hetki sitten tämä lahti ol kokonaan näkyvissä kuin myös nuo korkeat tunturit,....., 

Kyllä ihmetyttää koko touhu. Ensin ei näe mitään, sitten ajetaan 1 km ja aurinko paistaa. Menee 20 minuuttia ja kaikki katoaa vyöryvien pilvien alle. Jos oikein hyvin sattuu, aurinko saattaa paistaa pilvien lomasta.

Emäntä tuumasi, että taitaa olla ihme, jos vuonoista saa revontulikuvia. Se olikin lukenut jostakin, että Suomen Lappi on siihen paras paikka.  😊 💗 

Liikkuminen asuntovaunu yhdistelmällä täällä on vaivalloista.  Keskimääräinen ajonopeus on 50 km/tunnissa. Parkkipaikat ovat kauppojen edustalla täynnä. Lisäksi yöpaikkaa pitää saapua ajoissa, muuten joutuu jatkamaan matkaa....  

Tänään on tutustuttu kahviakulttuuriin. Ensin käytiin Ballstadissa. Kahvilat oli koottu kirpputoritavaroista. 

Ja sitten Svolvärissä 

Ja nyt toivotaan, että nuo tunturit tulevat esille sumun takaa.... 

😟😰👍

Rambergissa, Reinessä ja Åssa

Lauantaina ajeltiin Rambergiin , Lofoottien saariryhmän eteläkärkeä kohti. Välillä oli hyvin kauniita paikkoja.

Tulopäivänä eli lauantaina oli kova sumu. Meillä ei ollut mitään käsitystä ympäristön tuntureista.  Auto ja vaunu olivat melkein sumun peitossa, vaikka oltiin rannalla, eikä missään korkealla "vuoristossa"

Ollaan muuten liikkeellä tällaisella kombinaatiolla...  http://pajulintujapikkuinenpurkki.blogspot.fi/

Pikkuhiljaa tunturit tulivat esille ja ne olivat mahtavat. Koko camping-alue oli tunturien ympäröimänä.

Täällä tuulee ja on märkää. Emäntä pelkää, että katoan tuulen mukana kauas pois.... Siksi seuraan hänen puuhiaan välillä asuntovaunun ikkunasta. Minä puolestani jännitän, ettei Emäntä putoa kalliolta Atlannin kuohujen sekaan. 

Täällä riittää ihmettelemistä. Kuten esim. Norjalaisten auringonpalvonta. Ne istuvat aurinkotuoleilla untuvatakki päällä ja jalkoihin viltti käärittynä. Eräänä yönä, kun aurinko oli 0,6 % merenpinnasta yhden aikaan yöllä, rannalla istui porukkaa aurinkotuoleilla ja nautti näkymästä. 

Sunnuntaina ärisin ja puhisin, mutten saanut Emäntää liikahtamaan. Oli kuulemma lepopäivä. Se nukkui oikein kahdet päiväunet. "Pittää toipua rankasta talvesta" se tuumasi. Ai niin ihmiset eivät nuku talviunta... Mie oon talvella aika vetämätön.... 

Rannat ovat kauniita...